Tänäänkin Jumala puhuu meille samalla tavalla kuin esi-isillemme silloin, kun ei vielä ollut tietoa hengellisistä ohjaajista tai metodeista. Tuolloin hengellisyys tarkoitti ainoastaan uskollisuutta Jumalan säätämälle järjestykselle kussakin hetkessä. Hengellisyydestä ei ollut vielä tullut tiedettä, jossa hengelliset asiat selitetään perusteellisesti ja yksityiskohtaisesti; ei ollut myöskään niin paljon määräyksiä, ohjeita tai ohjenuoria. Epäilemättä tiettyä monimutkaisuutta tarvitaan nykyaikana. Niin ei kuitenkaan ollut vielä tuolloin, kun ihmiset olivat nykyistä vilpittömämpiä ja yksinkertaisempia. Tuon ajan hengellisille ihmisille riitti se, että jokainen hetki toi mukanaan jonkin velvollisuuden uskollisesti täytettäväksi. He keskittivät tarkkaavaisuutensa toinen toistaan seuraaviin hetkiin. Jumala liikutti alituisesti heidän mieltään kuin tuntiviisaria, joka kunakin hetkenä siirtyy sille tarkoitetun matkan. Näin heidän huomionsa suuntautui vaivihkaa jokaiseen uuteen asiaan, joka Jumalan sallimuksesta ilmaantui päivän eri hetkinä.
Tämä salattu voima ohjasi myös kaikkea Marian toimintaa, hänen, joka oli kaikista luoduista yksinkertaisin ja kaikkein antautunein. Hän vastasi enkelille yksinkertaisesti: "Fiat mihi secundum verbum tuum – tapahtukoon minulle sanasi mukaan". Näillä sanoilla hän ilmaisi koko esi-isiensä mystisen teologian. Kaikki tiivistyi siihen, että sielu antautuu täysin puhtaasti ja yksinkertaisesti Jumalan tahtoon, ilmenipä se sitten missä muodossa tahansa. (Näin on vielä nykyäänkin.) Sanat "Fiat mihi" heijastavat ihastuttavasti tätä kaunista ja jaloa taipumusta Marian syvimmässä olemuksessa. Huomaamme, että nämä sanat ovat oikeastaan samat kuin ne, joiden meidän Herramme toivoo aina olevan meidän huulillamme ja sydämessämme: "Fiat voluntas tua - tapahtukoon sinun tahtosi". On selvää, että se mitä Marialta vaadittiin tuona enkelin ilmestymisen hetkenä, koitui hänelle suureksi kunniaksi. Kuitenkin hän olisi pitänyt kaikkea tätä kunnian loistoa täysin arvottomana, jos hän ei olisi nähnyt sen takana Jumalan tahtoa, joka oli ainoa asia maailmassa, joka pystyi tekemään häneen vaikutuksen.
Jumalan tahto ohjasi Mariaa kaikessa. Olivatpa hänen toimensa arkipäiväsiä tai erityisiä, hän piti niitä kaikkia pelkästään Kaikkivaltiaan toiminnan enemmän tai vähemmän kirkkaina varjoina ja näki kaikessa syyn ylistää Jumalaa. Hänen ilon täyttämä henkensä piti kunkin hetken velvollisuuksia ja kärsimyksiä lahjana häneltä, joka täyttää hyvyydellään kaikki ne sydämet, jotka saavat ravintonsa yksin häneltä – eivät luoduista ulkomuodoista ja vaikutelmista.
Korkeimman hyvyys peitti Marian varjollaan. Tämä varjo symboloi jokaisen hetken mukanaan tuomaa velvollisuutta, viehättävää asiaa tai ristiä. Nämä varjot muistuttavat luonnolliseen ulottuvuuteen kuuluvia varjoja, jotka peittävät näkyviä asioita ja kätkevät ne meiltä hunnun tavoin. Nämä moraalisen ja yliluonnollisen ulottuvuuden varjot puolestaan kätkevät hämärän ulkokuorensa alle Jumalan tahdon. Vain siihen meidän tulisi keskittyä. Marian asenne oli juuri tämä. Varjot kohdatessaan hän ei hämääntynyt, vaan ne lisäsivät hänen uskoaan Häneen, joka pysyy samana ikuisesti.
– Arkkienkeli, saat lähteä, olet vain varjo; aikasi on mennyt, ja lähdet pois. Maria on jättänyt sinut taakseen ja kulkee eteenpäin. Olet jäänyt jo kauas. Mutta Pyhä Henki, joka on vallannut hänet tässä näkyvässä tapahtumassa, ei jätä häntä koskaan.
Muuten pyhän Neitsyen elämässä on hyvin vähän epätavallisia piirteitä, tai ainakaan niistä ei mainita Raamatussa. Hänen ulkonainen elämänsä kuvataan pikemminkin hyvin vaatimattomaksi ja tavalliseksi. Hän tekee ja kärsii samankaltaisia asioita kuin muut ihmiset vastaavassa asemassa. Sukulaistensa tavoin Mariakin vierailee serkkunsa Elisabetin luona. Hän kirjoittautuu veroluetteloon Beetlehemissä kuten monet muutkin. Köyhyytensä tähden hän joutuu majoittumaan tallissa. Hän palaa takaisin Nasaretiin, josta hän oli joutunut pakenemaan Herodeksen vainoa. Siellä Jeesus ja Joosef asuvat hänen kanssaan ja tekevät työtä elääkseen. Näin pyhä perhe saa jokapäiväisen leipänsä.
Entä se leipä, joka ruokkii Marian ja Joosefin uskoa? Mikä sakramentti pyhittää heidän jokaisen hetkensä? Mitä he löytävät niiden tavallisilta vaikuttavien tapahtumien ulkokuoren alta, jotka täyttävät heidän hetkensä? Se, mikä heidän elämässään on näkyvää, ei poikkea mitenkään tavallisesta, mutta se näkymätön todellisuus, jonka vain usko löytää ja havaitsee, on itse Jumala, joka tekee suurenmoisia tekoja.
– Sinä enkelten leipä, taivaallinen manna, evankeliumin helmi, nyt-hetken sakramentti! Sinä välität Jumalan mitä vähäpätöisimmissä muodoissa, kuten tallissa, seimessä, heinässä, oljessa. Entä kenelle annat itsesi? – "Esurientes reples bonis. – Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin. (Luuk. 1:53)". Jumala ilmestyy pienille ihmisille kaikkein pienimmissä asioissa. Mutta suuret ihmiset, jotka kiinnittävät huomiota vain ulkonaiseen, eivät löydä häntä edes suurissa.
Mikä on sitten se salaisuus, jonka avulla löydämme tämän aarteen, sinapinsiemenen, kolikon? Mitään salaisuutta ei ole. Aarre on kaikkialla, se on löydettävissä aina ja kaikialla, kuten Jumalakin. Kaikki luodut, sekä hyvän- että pahantahtoiset, vuodattavat sitä avokätisesti! Se virtaa niistä kaikkien ruumiillisten ja sielullisten kykyjemme kautta sydäntemme keskukseen asti! Jos vain avaamme suumme, se täytetään. Jumalan toiminta tulvii maailmankaikkeudessa, se läpäisee kaikki luodut, siinä kaikki kelluvat. Se on kaikkialla, missä nekin. Se kulkee luotujen edellä, rinnalla, ja se seuraa niitä. Meidän täytyy vain antaa sen aaltojen kuljettaa meitä.
Kunpa vain kaikki kuninkaat ja ministerit, korkea-arvoiset piispat ja maalliset arvohenkilöt, papit, sotilaat ja porvarit, niin – kunpa vain kaikki ihmiset tajuaisivat, kuinka helppoa on saavuttaa korkea pyhyys! Jokaisen pitää vain täyttää yksinkertaiset velvollisuudet kristittynä ja omassa säädyssään, ottaa vastaan näihin velvollisuuksiin liittyvät ristit sekä alistua Jumalan kaitselmuksen järjestykseen: siihen, mitä tulee kulloinkin tehdä ja kärsiä ilman, että itse etsisi näitä asioita. Tällainen hengellisyys teki patriarkoista ja profeetoista pyhiä, ennen kuin oli olemassa lukuisia opettajia ja oppeja. Tämä hengellisyys on aina ajankohtaista ja sopii kaikenlaisille ihmisille. Ei ole olemassa mitään ylevämpää, tehokkaampaa mutta samalla helpompaa pyhittymisen tapaa kuin se, että hyödynnämme vaatimattomasti sen, mitä Jumala, sielujemme todellinen ohjaaja, lähettää meille joka hetki tehtäväksi tai kärsittäväksi, oli sitten kyse kirkon tai ruhtinaitten laiesta. Jos tämä ymmärrettäisiin, pappeja tarvittaisiin ainoastaan sakramenttien toimittamiseen, kaikki muu olisi saatavillamme joka hetki. Niin myös ne yksinkertaiset sielut, jotka lakkaamatta kyselevät keinoja päästä Jumalan luo, pääsisivät vapaiksi raskaista ja vaarallisista taakoistaan, joita heitä kontrolloivat ihmiset panevat turhaan heidän kantaakseen.
